keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Tänään kirpparilla

Olen innostunut seuraamaan elämää ja markkinoita kirpputorihalleissa, mutta nyt se on jäänyt vähemmälle. Olen jotenkin ollut huomaavinani, että hyviä löytöjä noista markkinapaikoista ei enää voi oikein tehdä. Hallit ovat kasvaneet ja pöytäpaikan hinta on noussut. Kustannukset on tietenkin siirretty vanhantavaran hintoihin.

Kirpputori on minun mielestäni parhaimmillaan, kun sieltä tuntee löytäneensä jotakin ainutlaatuista. Harvinaista tai halpaa, mielellään molempia, niin tyytyväisyys on taattu.

Tänään sitten kiertelin nuo ”hyllykilometrit” tarkalla silmällä etsien, eikä mikään meinannut sytyttää. Oikein siitä tuli huono mieli, että ihanko vedän vesiperän. Yleinen havainto on, kuten joskus ennenkin, että osa tavarasta on luvattoman huonoa ja puhdistamatonta.

Olin todella halukas ostamaan ja viimeistä hyllyriviä, jo kassalle kävellessäni löysin lehtinipun. vuosikerta 2002, kaikki 12 numeroa siististi kutistekalvoon pakattuna. Aikanaan irtonumeron hinta on ollut 7:90, nyt sain koko paketin 7:20 € hintaan. En kerro lehden nimeä, koska sillä ei ole merkitystä, mutta se ei ollut tekniikkaa sivuava lehti, jonka tieto menettää viikoissa merkityksensä. Tämän lehden artikkelien tieto on arvokasta.

Niin sitä aina jotakin mielenkiintoista löytää, kun ei mitään erityistä etsi.

Ei kommentteja: