Outo avunpyytäjä

Asumme omakotitalossa vilkkaan paikallistien varrella. Eräänä hyvin sateisena heinäkuun iltana kellon lähestyessa puolta yhtätoista, oveen kolkutetaan voimakkaasti. Odotamme tyttären perhettä tulevaksi käymään lomamatkalla, joten oletamme vaimon kanssa heidän olevan ovella. Oven avattuani sisään astuu outo mies, hän on märkä ja ilman kenkiä, ei ole sukkiakaan vaan hän on paljasjaloin.

-Saankoo mä soittaa, multa loppu bensa ja auto jäi tuonne tienvarteen?

Mies vaikutti hieman sekavalta, seisoin hänen edessään, tuntematta alkoholin tuoksua. En tiedä onko hän humalassa. Annan kuitenkin hänelle kännykän, hän kaivaa taskustaan osoitekirjan ja etsii siitä numeron, jonka naputtelee puhelimeen. Numerosta ei vastata. Hän ojentaa puhelimen minulle takaisin, jolloin pyydän häntä sanelemaan numeron uudelleen, soitan numeroon, mutta ei siihen vasta nytkään, vaikka numero on taatusti hänen antamansa mukaisesti oikein.

Outo kulkija miettii ja kysyy: — Onko sulla bensaa? Vastaan, että ei ole, sillä en halua antaa sitä hänelle, koska epäilen miestä humalaiseksi. Samalla hän sanoo, ettei ole rahaa, ja näyttää kädessään olevia kolikoita, joita on 45 senttiä.

Ulkona sataa edelleen rankasti. Tilanne on hyvin kummallinen. Sitten hän kysyy:

-Voik sä viedä mut tuonne kolmen kilometrin päähän, erään tutun luo? Eipä minulla taida olla muuta vaihtoehtoa, sillä sateeseen miestä on vaikea passittaa. Hän manaa naapuria, jossa on käynyt ennen meille tuloaan. Siellä ei annettu edes soittaa, hän kertoo, ehkä hekin pitivät kulkijaa outona, kuten totta vie minäkin pidän. Päätän toteuttaa miehen toiveen.

Ajan autoa, ja siinä ajaessa hän tarttuu käteeni ja sanoo nimensä, minä sanon saman nimen, mies katsoo minua hölmistyneenä ja puristaa entistä lujemmin kättäni. Totean, että taidamme olla kaimoja, meillä on sama etunimi. Hän kertoo olevansa 47 vuotia hevosmies ja kotoisin noin 30 kilometrin päässä olevasta kirkonkylästä. Mitään tarkempaa en saa hänestä irti.

Saavumme miehen ilmoittamaan määränpäähän, jossa jätän hänet bussipysäkille. Poistuessaan hän työntää käteeni kolikkonsa 45 senttiä ja lupaa poiketa maksamassa kyydin myöhemmin kulkiessaan. Sanon, että ei hyvä mies, en ota mitään maksua, ja toivon mielessäni, ettei epäilyttävä kulkija poikkeisikaan meidän pihaan.