Työelämässä oli helppoa, kun esimies loi toiminnalle raamit ja työni oli siirtää tavoitteet omalle ryhmälle. Eläkeläisenä tämä on vaikeampaa, joskin vaimo on vaativa päällikkö, mutta se ei ole samanlaista.
Kaikissa harrastuksissa pitää nyt entistä enemmän ohjata itse toimintaansa. Olen yrittänyt luoda mielikuvan siitä millaista, mitä ja milloin haluan, samalla odotan että toiveeni toteutuvat. Olen huomannut, että tehdessäni alustavia suunnitelmia, joita korjaan muutaman viikon kuluttua, huomaan miten suunnitelma pahanen on jo hyvää vauhtia toteutumassa. Jos suunnitelmaa ei olisi, ei mikään etenisi, ei ainakaan haluttuun suuntaan. Jopa pienet asiat vaativat oman suunnittelunsa.
Aina ei pidä ajatella, että nyt mennään lujaa ja saavutetaan enemmän ja paremmin. Miten sellainen voisi olla hyvä tie, siinä stressaisi liiaksi ”tuttua miestä”. Tärkeintä on, kun saisin edes osan niistä asioista tehdyksi, jotka on kuitenkin tehtävä.
Harrastelijalla ei työn tulos ole yleensäkään parasta mahdollista, mutta koska vain tekemällä oppii, niin vaikeimmatkin asiat tulevat paremmin tehdyksi, kun on huolellinen noissa pienissä puuhissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti